Jurassic Park

Johdanto

Jurassic Park on Microgamingin vuonna 2014 julkaisema kolikkopeli. Nimensä ja teemansa se on tietenkin saanut 1990-luvun supersuositusta, Steven Spielbergin ohjaamasta saman nimisestä elokuvasta. Elokuvan päätähtinä nähtiin Sam Neil ja Laura Dern ja kaiken keskiössä olivat tietenkin itse dinosaurukset. Arvata saattaa, että myös kolikkopeli on saanut vaikutteita Jurassic Park -elokuvasta. Microgaming onkin luonut fantastisen pelimaailman missä rullat hyrräävät viidakkomaista taustaa vasten, eikä Tyrannosaurus Rexiäkään ole unohdettu tässä pelissä. Grafiikat ja äänitehosteet ovat loppuun asti hiottuja. Ja ennen kaikkea peli tarjoaa yli 200 erilaista tapaa voittaa ja runsaasti bonusominaisuuksia. Kysymys kuuluukin; uskallatko sinä ottaa ja hypätä dinosaurusten jalanjälkiin etsimään hirviömäistä jättipottia?

Microgamingin julkaistessa Jurassic Park -pelin, sen tavoitteena oli tarjota asiakkailleen vertaansa vailla oleva pelikokemus. On helppo sanoa, että tämä tavoite on täyttynyt, etenkin kun katsoo pelin upeaa grafiikkaa. Jokainen pelin symboli ja kuva on taitavasti tietokoneanimoitu. Jurassic Park on myös niitä harvoja kolikkopelejä, joissa taustakuvat liikkuvat hitaammin kuin edustalla olevat. Tämä tuo peliin jännittävän paralleelitodellisuuden tunteen, joka koukuttaa pelaajansa. Jurassic Park -slotti tarjoaa myös hyviä bonusominaisuuksia, joihin lukeutuu ilmaiskierroksia, kertoimia ja mielenkiintoisia villikortteja. Nettiarvosteluja lukemalla on selvää, että Jurassic Park on Microgamingin suosituimpia slotteja, joka ei varmasti petä kovempiakaan odotuksia. Mukana ovat myös elokuvan päätähdet, joten tuttuja naamoja on luvassa!

Panokset ja voittolinjat

Jurassic Park on perinteinen viidellä rullalla toimiva kolikkopeli, jossa pelaajan on tarkoituksena saada mahdollisimman monta samaa kuviota rullille. Voittolinjoja on muhkeat 243. Pelaaja voi panostaa mitä tahansa 0,30 euron ja 15 euron välillä ja voittokertoimet ovat tämän mukaiset. Peruspelissä isoin mahdollinen voitto on 200, joka tulee, kun onnistuu saamaan viisi tohtori Grantin kuvaa keloille. Laura Dernin näyttelemä Ellie tuo puolestaan 175 euroa, Richard Attenborough’n Hammond 150 euroa ja Jeff Goldblumin Malcolm 125 euroa. Peruspelissä voi myös saada pienempiä voittoja erilaisilla dinosaurusten kuvioilla, näiden voitot vaihtelevat 37,5 ja 75 euron välillä. Kaikki nämä voitot siis vaativat maksimipanoksen asettamista peliin peruspelissä. Pienemmällä panoksella voitot ovat vähäisemmät.

Ulkoasu ja teema

Pelin ulkoasu ja symbolit on toteutettu Jurassic Park -elokuvalle uskollisesti sen tematiikkaa mukaillen. On hauskaa, että rullilla pyörivissä symboleissa on mukana sekä elokuvan ihmis- että dinosaurushahmot. Hahmot on animoitu Microgamingille tyypillisesti huolella ja varmalla ammattitaidolla, eikä niissä ole juurikaan parantamisen varaa. Kaikki rullilta löytyvät näyttelijät ovat hyvin tunnistettavissa ja taustakuvana toimii synkkä viidakkoteema, josta voi kuvitella juuri löytyvän mitä hirmuisempia petoja. Hitaasti liikkuva taustakuva sopii myös pelin jännitystematiikkaan oivallisesti. Tähän liitettynä pelin äänimaailma, joka hyödyntää hitaasti hiipivää, jännitystä luovaa äänitekniikkaa, tekee pelikokemuksesta täydellisen. Tosin voiton napsahtaessa kohdalle, peli paukkuu ja rähisee ja kaikki äänitehosteet ovat käytössä, mikä kuuluu tietenkin asiaan.

Bonustoiminnot

Jurassic Park-pelistä tekee erityisen se, että jo peruspelissä voi aktivoitua satunnaisesti T-Rex Alert, joka kestää kuuden kierroksen ajan. Tämä tarkoittaa, että näillä kierroksilla sinulla on 35 jokeria rullilla, ja myös Jurassic Park-logot voivat esiintyä koko rullan mittaisina. Jos taas saat kolme tai useampia scatter-symbolia (dinosauruksen muna) rullille, käynnistyvät ilmaiskierrokset. Kaiken kaikkiaan tarjolla on viisi erityylistä ilmaiskierrosmahdollisuutta. Tyrannosaurus Rex -symboli voi puolestaan kääntää minkä tahansa symbolin jokeriksi, mikä lisää voittomahdollisuuksia. Brachiosaurus-ilmaiskierroksilla mukaan tulee mystinen kerroin, joka tarkoittaa sitä, että voittosi kertaantuvat x2 ja x6 välillä. Triceratops-ilmaiskierroksella taas voit saada juoksevia villikortteja, ilmaiskierroksia ja kasautuvia symboleja. Dilophosaurus-ilmaiskierros taas jäädyttää wildin, jolla olet jo voittanut, paikoilleen loppujen ilmaiskierrosten ajaksi.

Hyvät puolet

Jurassic Park-pelin parhaisiin puoliin kuuluvat sen runsaat bonusominaisuudet, jotka pyörivät paljolti wild-merkkien ympärillä. Esimerkiksi Triceratops-ilmaiskierroksen villikorttiominaisuus on hyvin antelias. Lisäksi suurin voitto (6000-kertainen) on mahdollista saavuttaa jo peruspelissä T-Rex Alert moodin avulla, mikä tekee pelistä entistä jännittävämpää. Sinun ei tarvitse edes odottaa bonuskierroksille, saadaksesi isoja voittoja. Bonusominaisuuksien lisäksi peli on grafiikaltaan ja äänitehosteiltaan taidokkaasti toteutettu. Ihmis- ja dinosaurushahmot ovat hyvin tunnistettavissa ja paralleelisti liikkuvat tausta- ja etukuvat ovat upeaa katsottavaa. Musiikki on myös nappiin toteutettu; hiipivää kauhua yhdistettynä räjähtäviin ääniin voittohetkien aikana. Pelin 3D-ominaisuudet ovat omaa luokkaansa ja jokaiselle Jurassic Park-elokuvan fanille tämä peli on selvä valinta jo teemansa puolesta.

Huonot puolet

Joidenkin pelaajien mielestä voitot viidensuorasta ovat melko pienet tässä pelissä. Tämän takia kuten monissa kolikkopeleissä, myös Jurassic Parkissa joutuu käyttämään isoja panoksia päästäkseen käsiksi tuntuvaan voittoon. Lisäksi vaikka pelissä on useita mahdollisuuksia erilaisiin ilmaiskierroksiin, peli valitsee ilmaiskierros-tyypin eikä pelaaja voi itse vaikuttaa tähän (paitsi, jos et ole osunut bonusominaisuuteen jo 25 kertaa, mikä on erittäin epätodennäköistä). Pelaaja voi myös aluksi olla innoissaan peruspelin T-Rex Alert -ominaisuudesta, mutta huomata pian, että tällä voittaa ani harvoin. Pelin grafiikkaan liittyen -vaikka pelin modernius on yksi sen valttikorteista, voisi hahmoissa olla hieman enemmän niiden alkuperäisiä piirteitä. Paljon Jurassic Parkia katsoneet varmasti tunnistavat ihmishahmotkin, mutta muille nämä voivat jäädä epäselviksi.

Yhteenveto

Jurassic Park on ehdottomasti kolikkopelien aatelia sen teeman, grafiikan ja bonusominaisuuksien ansiosta. Slotin hienot symbolit liikkuvilla taustakuvilla ja leffan teemaa mukailevilla hahmoillaan, uppoavat varmasti jokaiseen pelaajaan. Pelissä on mieletön määrä erilaisia ilmaiskierroksia ja näin olleen monia mahdollisuuksia suuriin voittoihin. Samalla kun seuraat suosikkihahmojasi ruudulla, pääset jännittämään, onko megajättipotti sinun.

Tietenkin tämä peli on ehdoton kestosuosikki niille, jotka fanittivat Jurassic Parkia 90-luvulla ja joille pelin hahmot T-Rex mukaan lukien ovat tuttuakin tutumpia. Tohtori Grantin näkeminen rullilla takuulla saa sydämesi läpättämään, samalla kun rivi samoja kasvoja nostaa voittopottisi taivaisiin. Palaa siis muinaiseen dinosaurusmaailmaan jo tänään ja pelaa itsesi rikkaaksi näiden tuttujen hahmojen seurassa!